Koska kaikki eivät lueskele edellisen osan kommentteja, päätin kirjoittaa ihan erillisen selityksen sille, miksi jatkoa ei kuulu (tai siis näy).

Ensinnäkin minulla on elämä netin ja simsin ulkopuolella (välillä toivon ettei olisi!). Suurimmaksi osaksi tämä elämä on koulua: esimerkiksi nyt minulla on koeviikko meneillään, joten aikaa ei riitä paljon muuhun kuin lukemiseen.

Toiseksikin olen laiska. En jaksa aina avata simsiä, vaan roikun mieluummin Radolassa. Lisäksi vaikka nautinkin osien kirjoittamisesta hyvin paljon, ei sitäkään aina jaksa tehdä. Se on hyvin aikaavievää puuhaa: yhteen osaan minulla voi mennä koko päiväkin, jos tahdon siitä hyvän. Lyhyitä osia en ala tekemään, sillä itseäni aina ärsyttää lukea n. 20 kuvan osia.

Mutta uskokaa tai älkää, uusi osa on jo tuloillaan. Olen aloittanut jo kirjoittamaan sitä. Enää pitää vain siirtää loput kuvat ja kirjoittaa loput tekstit. Sitten pääsette lukemaan uudenuutukaista osaa, johon olen panostanut sataprosenttisesti (viime aikoina en ole oikein panostanut tähän tarinaan, mutta nyt minulla on taas innostus päällä). Toivon, että jaksatte odottaa vielä pari viikkoa. :)

Terveisin Gabrielle, jolla on nyt joku kamala kirjoitushimo. :D