En osaa pysyä erossa legacyistä enkä niiden nettiin laittamisesta, joten päätin aloittaa uuden. :)

Christine Rodriques oli rikkaan perheen ainut lapsi. Hän oli suorastaa pilalle hemmoteltu primadonna, joka sai aina haluamansa, eikä tyytynyt mihinkään muuhun kuin parhaaseen. Mutta sitten hänen kaksikymmenvuotispäivänään tapahtui jotain. "Hyvää syntymäpäivää, kultamuru", Christinen äiti hymyili ja halasi tytärtään. "Onnea vaan", Christinen isä sanoi. Christine loihti kasvoilleen hymyn ja räpytti silmiään. "Kiitos kiitos, mut missä mun lahjat? Saanks mä uuden auton?" hän kysyi säihkyvin silmin. Äiti ja isä katsoivat vaivautuneina toisiaan. "Et saa", isä sanoi tiukasti ja Christinen naama venähti, "vaan saat jotain paljon parempaa." Christine piristyi heti. "Karibianristeilyn? Uuden sisustuksen mun huoneeseen?" hän arvaili, "Ei! Nyt mä keksin! Oman ravihevosen? Oi, ihanaa, kiitti isi!" Isä pudisteli päätään. "Ei, ei, ei", hän sanoi, "saat oman tontin, suuren sellaisen, jolle voit rakentaa oman kartanon." Christine kiljaisi ilosta. "Vau, sehän on tosi upeeta!" hän heittäytyi isänsä kaulaan. "Mutta tiedäthän, että elämässä pitää tulla toimeen omillaan", Christinen äiti sanoi. Christine irrottautui halaamasta isäänsä ja katsoi kummissaan äitiään. "Niin, Chrissie", isä sanoi suoristaessaan paitaansa, "saat todellakin itse rakentaa kartanosi ja omilla rahoillasi." "Mutta isi.. Eihän mulla ole omaa rahaa", Christine sanoi huolissaan. "Nii-in. Siksi saatkin kokonaiset 4800 simoleonia alkupääomaa", äiti sanoi hymyillen. "4800? Eihän sillä saa mitään!" Christine kiljaisi. "Saa sillä. No, lähdetään nyt sinne tontillesi", isä sanoi ja lähti kohti autotallia.

Pian he seisoivat suuren tontin laidalla. Christinen suu loksahti auki. Tontilla ei ollut mitään, ei edes puita. "No, onnea vaan", isä sanoi ja nousi takaisin autoon. Hän käynnisti autonsa. "Ei, älä mene!" Christine kirkui kun hänen isänsä kaasutteli pois ja heilutti kädellään huutaen samalla: "Muista, voit aina soittaa!" Christine katseli surkeana loittonevaa autoa. Vai pitäisi minun selvitä omillani, hän mietti, selvä. Pian näätte mihin tämä tyttö pystyy.

Tässä on siis Christine Rodriques, joka julmasti jätettiin suuren tontin laidalle taskussaan vain vähän rahaa selviämään yksinään. Christine tiesi, että se tulisi olemaan hankalaa, sillä hän oli tottunut rikkauksiin. Christineä harmitti suuresti. Vanhemmat saivat minusta aivan väärän kuvan, hän ajatteli katsellessaan tonttiaan, en minä oikeasti välitä vain tavaroista ja rikkaudesta. Ne vain helpottavat kivasti elämää. Ehkä minun on silti parempi tutustua tavallisten simien elämään, hänen mielialansa laski kun hän tajusi, kuinka pinnallinen ja ärsyttävä hän oli ollut. "No, nyt minä unohdan entisen itseni", Christine sanoi ääneen ja päätti rakentaa itselleen kivan talon.

Taloa rakennellessaan Christine mietti, mitä oikeasti elämältä halusi. Hän janosi tietoa ja tahtoi seikkailla. Seikkailusta sai nykyään hyvän urankin, ja Christine tahtoi kohota uransa huipuksi. Hän tahtoi myös miehen. Tietysti tärkeintä olisi miehen luonne, mutta plussaa olisi, jos mies olisi blondi ja silmälasipäinen, mutta ei käyttäisi hajuvettä, sillä hajuvesille Christine oli allerginen. Hän tahtoi myös kasvattaa suuren suuren suvun.

Talosta tuli Christinen mielestä oikein sievä, vaikka rahaa olikin aika vähän.

Christinen luonne: 5-5-4-5-6

Sisältä se oli aika ahdas, kylppäri, makuuhuone ja keittiö olivat samaa huonetta. Onneksi sain edes tapetit, Christine yritti piristää itseään.

"Mjaa, mitäs minä tässä nyt tekisinkään..." Christine mietti sitten.

Hän päätti lueskella kokkikirjaa, jotta oppisi tekemään lempiruokiaan.

Sitten tuli lehti ja Christine totesi vastenhakoisesti, että pitäisi katsella työpaikkoja, sillä rahaa ei juurikaan enää ollut. Niinpä hän avasi lehden ja katseli avoimet paikat. Mikään ei kiinnostanut, joten hän päätti ottaa parhaiten palkatun työn.

Sitten hän huomasi ristikon. "Kappas, saanpahan jotain ajanvietettä", hän tuumasi ja kaivoi jostain kynän. "Hmm, katsotaans. 5 kirjainta ja vihjeenä 'pikku sika'? Mikä se voisi olla?" Christine mietti ääneen. "Ahaa!" hän kiljaisi pian, "sehän on possu!"

Pian Christine oli tehnyt ristikonkin ja tekemistä oli vähän. Onneksi talon ohi kulki joku nainen. "Hei odota, odota!" Christine kiljui ja juoksi naisen kiinni. "No mitä nyt?" nainen murahti ja Christine alkoi heti puhua. "Mä olen uusi täällä ja mulla ei ole yhtään ystäviä..." hän sanoi ja nyyhkytti vähän. "Hei, älä nyt itke", nainen sanoi ja jäi juttelemaan vähäksi aikaa. Naisen nimi oli Gunnel.

Sitten naapurit tulivat käymään. Christine bongasi erään söpiksen, meksikolaishurmuri Nicholas Maplen, mutta Christine tiesi, että Nicholasta hän ei ikinä saisi.

Siispä hän hyvästeli naapurinsa ja päätti kokkailla lempiruokaansa, jauhelihakastiketta ja spagettia. Sisään oli pujahtanut susikin.

"Kuule, minusta tuntuu, että sinun on parempi olla ulkona", Christine puheli sudelle, jonka nimi oli Elmeri, häätäessään sen ulos talostaan.

Seuraavana aamuna ennen auringonnousua Christine lähti töihin. Hän oli armeijauralla, sillä hommilla tienasi hyvin.

"Voih, kuinka nöyryyttävää!" Christine tuumasi tullessaan töistä, "aivan kamalaa."

Päivän palkkarahoilla hän sai ostettua uuden sängyn ja lakanat ja Christine tunsi ehkä hienoista ylpeyttä itsestään - hän oli ensimmäistä kertaa tienannut ihan itse rahaa.

Palkkarahoilla hän sai ostettua myös radion, josta olikin paljon hyötyä, sillä Christine rakasti jumppaamista.

Parin päivän päästä Christine oli eronnut armeijahommistaan ja saanut töitä seikkalualata. Jos olisin opiskellut enemmän, niin olisin saanut ehkä ylennyksen, hän ajatteli ensimmäisen päivän jälkeen.

Illalla Christine sai kutsun Stadiin joltakin tuntemattomalta blondilta. Christine suostui tietysti, sillä hän tahtoi bailaamaan. Nainen, joka kertoi nimekseen Daniela, vei hänet ja pari muuta ystävää kuitenkin johonkin tylsään ravintolaan.

"Öh, Daniela, minulla onkin kiireitä", Christine takelteli nähdessään ravintolan, "mutta tavataanko joskus muulloin?" Daniela nyökkäili innostuneesti. "Joo siis tottakai", hän naureskeli hyvästellessään Christinen. Christine ajatteli naisen olevan hieman seko, mutta ihan nätti - Daniela olisi oiva vaimo jollekin pojalle.

Christine jäi kuitenkin vähäksi aikaa norkoilemaan ravintolan nurkalle, sillä hän tahtoi kokeilla räppäämistä. Sitten hän siirtyi Keskiyön kurkku -yökerhoon.

Siellä hän näki jotain, mikä sai hänen sydämensä lepattamaan. Tuo salaperäinen komistus oli juuri sellainen kuin Christinen unelmamies.

Christine tiesi, että nyt kannatti toimia ja hän kipitti iskemään juttua. Hän laittoi koko viehätysvoimansa peliin, sillä tahtoi saada Reko Mertaniemeksi itsensä esitelleen miehen aviopuolisokseen.

Lopulta he vaihtoivat numeroita ja Christine päätti lähteä kotiin. Hän oli niin väsynyt, että jäi melkein auton alle.

Levättyään hyvin Christine innostui hurjasti. Hän kiljui ja juoksi ympäri tonttiaan ja rauhoittui sitten, sillä pelkäsi näyttävänsä tyhmältä niin riehuessaan. Silti hänestä tuntui, että oli pakko tehdä jotain, joten hän päätyi pyydystämään perhosia.

Illalla hän päätti soittaa Rekolle ja pyytää tätä kylään. Christineä jännitti - yleensä hän oli se, jolle soitettiin.

Reko suostui tulemaan kylään. Christine oli iloinen siitä, että mies tuli. Heillä tuntui synkkaavan.

Christine ja Reko jakoivat yhteiset mielenkiinnon kohteet ja he molemmat nauttivat tyynysodista.

Illan muuttuessa jo yöksi Christine rohkaistui flirttailemaan ujosti. "Voi että sulla on kauniit silmät", Christine kehui ja Reko oli otettu.

Rekokin innostui kuiskailemaan Christinen korvaan, ja ei aikaakaan kun...

.. he suutelivat ensisuudelmansa. Christinen vatsassa lenteli perhosia suudelman aikana - hänestä tuntui, että hän on ihastunut.

Kun Reko oli lähtenyt Christine aloitti hurjan tanssin, koska oli niin onnellinen.

Yöllä Christinen onnentunne haihtui. Hän näki painajaista siitä, että Reko muuttui kamalaksi rouva Kurjenkaulaksi.

Mutta onneksi Reko oli oma itsensä, kun hän seuraavana päivänä tuli kylään. He tanssahtelivat hiukan.

Christine ei voinut enää hillitä itseään ja suorastaan hyökkäsi suutelemaan Rekoa.

Illan pimentyessä he eivät enää pysyneet sekuntiakaan erossa toisistaan. Rakkaus ja intohimo olivat vieneet heidät mukanaan.

Seuraavana iltana Christine päätti vihdoin tehdä Rekosta omansa. Hän kosi miestä ja Rekon suostuttua loikkasi tämän syliin. "Nyt kun vielä muutat luokseni, olen maailman onnellisin sim!" Christine sanoi iloisesti.

Ja Rekohan muutti, sillä niin hänestä itsestäänkin tuli onnellinen. Mukanaan hän toi palmun ja pikkukukan sekä 17 000 simoleonia.

Koska Reko ennen oli pitänyt haisevista ja silmälasipäisistä neitosista, jotka eivät olleet treenattuja, Christine suostutteli Rekon juomaan mielenmuokkausjuomaa. Niinpä mies alkoi himoitsemaan blondeja ja muokattuhiuksisia naisia, joilla ei ollut hajuvettä - eli juuri Christinen kaltaisia neitosia.

Rekolla oli aika samanlaiset ajatukset kuin Christinelläkin: hän oli tietotavoitteinen ja tahtoi myöskin päästä uran huipulle, tosin urheilun saralla. Rekon luonne: 2-3-9-7-4.

Rekon rahoilla rakennettiin uusi, hieno talo Christinen vanhan pikkumökin päälle.

Talo on pohjapiirrustukseltaan tälläinen. Sisustuksen sai Christine päättää kokonaan, Reko toimi vain maksu- ja rakennusmiehenä.

Christine oli ylpeä sisustussuorituksestaan.

Hän valitsi väreiksi vain mahdollisimman trendikkäitä sävyjä.

Olohuoneen kasvit Christine kävi itse keräämässä läheiseltä rantaniityltä.

Christine laittoi Rekonkin muodonmuutokseen. Rekosta tuli oikein komea mies.

Sitten pariskunnan piti päästä heti testaamaan kuinka kovaa rasitusta sänky kestäisi.

Romantiikka kukki parin välillä.

"Oli oikein hyvät muhinoinnit tänään", Reko kiitteli kohteliaasti ruokapöydässä.

Rek aloitti rakkauden huumassaan maalaamaan Christinestä kaunista kuvaa.

Maalauksen valmistuttua hän päätti maalata itsestäänkin kuvan.

Välillä Christinellä ja Rekolla oli aikaa yhteiseenkin hauskanpitoon.

Christine ihastui Rekon maalauksiin siinä määrin, että laittoi ne olohuonetta koristamaan.

"Oivoi, olen tainnut lihoa", Christine tuumasi kun vaatteet olivat alkaneet ikävästi kiristää. Hän aloitti tiukan treenin.

Mutta ei, kyse ei ollut lihomisesta, Christine tajusi sen itsekin, kun minihame ei enää treenistä huolimatta mahtunut päälle. Hän oli raskaana, sen tuomille lisäkiloille voinut mitään. Onneksi hänellä oli ihania vaatteita, jotka mahtuivat päälle vaikka maha suurenisi kuinka paljon.

Jos joku ei tajunnut, niin tuo esipuhe on ihan vain keksittyä, ei Christinelle oikeasti ole noin käynyt. Mutta kommenttia saa laittaa oikein mielellään. :)