Jatkon tulemisessa kestää taas tovi, koska syysloma näyttää aika kiireiseltä, eikä minulla ennen sitä ole aikaa kirjoitella uutta osaa, jossa muuten näillä näkymin tulee olemaan sellaiset 130 kuvaa.

Radolassa järjestettiin La Famille Énergique -niminen kilpailu, johon Ron perheineen osallistui. Sijoituin kilpailussa ensimmäiseksi (jee) ja ajattelin laittaa suoritukseni tänne näkyviin. Kaipa tämä kelpaa lukemiseksi uutta osaa odotellessa. :)

Ensimmäinen kierros:

Photobucket

Hei vaan kaikille! Minä olen Ron Rodriques, 23-vuotias tulinen punapää Katajalehdon pikkukaupungista Simmesin osavaltiosta, Yhdysvalloista. Saatatte tuntea minut jo ennestään sukumme perintölinjasta kertovasta tarinasta.

Olen siis suurperheen lapsia: minulla on yksi sisko ja kolme veljeä. Yliopiston jälkeen oli jokseenkin järkyttävää muuttaa asumaan yksin, kun oli niin tottunut kaikenlaiseen menoon ja melskeeseen ympärillä. Tutustuin kuitenkin nopeasti uuteen naapuriini: Floridan Tallahasseesta muuttaneeseen osittain italialaiseen nyt 21-vuotiaaseen tyttöön, Venice Belliniin. Hänkin on tullut tutuksi muista yhteyksistä: Venice koetti onneaan Miss Beauty -kilpailussa, ja menestyikin ihan kiitettävästi. Me tajusimme ymmärtävämme toisiamme oikein hyvin, ja ennen kuin huomasimmekaan olimme rakastuneet. Vain muutaman viikon seurustelun jälkeen Venice muutti luokseni asumaan. Sitten olikin jo häät, ja noin vuoden kuluttua saimme esikoisemme. Tulokas oli tyttö, joka näyttää perineen äitinsä piirteitä. Hänen nimensä on Liliana, tuttavallisemmin Lili. Ikää pikkuneidolla on nyt puolisen vuotta.

Photobucket

Venice on seuraillut näitä kilpailujuttuja enemmänkin, sillä hän on hyvin kilpailuhenkinen sim. Kun hän huomasi tämän La Famille Énergique -kilpailun mainoksen, hän päätti heti ilmoittaa meidät mukaan - kertomatta ensin minulle. En ollut kovinkaan iloinen, kun hän kertoi minulle asiasta. Olisin halunnut tehdä päätökset yhdessä, ja olin jo päättänyt vetäytyä suuremmasta julkisuudesta, kun en saanut perijän paikkaa (nyyh! Olisin niin tahtonut jatkaa sukumme perintölinjaa!). Venice oli kuitenkin sitä mieltä, että meidän perheemme on juuri sitä, mitä kilpailussa haetaan, ja ylipuhui minut. Hänen mielestään meille sopisi hyvin La Famille Énergique -titteli, koska "me olemme nuoria, innokkaita ja reippaita simejä. Me emme pelkää tarttua härkää sarvista, emmekä jää vatvomaan menneitä, vaan katsomme kohti tulevaisuutta ja sen haasteita". Nyt minäkin olen kovin innoissani tästä ja toivon, että pääsemme pitkälle.

Photobucket

Photobucket

Minä olen tällä hetkellä töissä myyntiedustajana ja Venice on työtön. Venice onkin ottanut äitiyden kunniatehtäväkseen. Koska Lili on ainut lapsemme, hemmottelemme häntä enemmän kuin tarpeeksi. Tahtoisimme saada lisää lapsia, vaikka yöt ovat varsinkin minulle raskaita, koska Lili ei ole vielä oppinut, että yö on yö ja silloin nukutaan. Veniceltä ei kuitenkaan energia lopu ja hän on aina valmis antamaan kaiken huomionsa Lilianalle. Onneksi hän ei ole unohtanut minukaan, vaan jaksaa laittaa ruokaa ja jutella.

Photobucket

Kun Liliana nukkuu, me hoidamme Venicen kanssa puutarhaa, siivoilemme tai teemme muita kotitöitä. Me myös harrastamme lukemista ja Venice myös kaikenlaista urheilua. Venice aikoo tutustuttaa Lilianan erilaisiin urheiluharrastuksiin heti, kun tyttö on tarpeeksi iso. Meille on jo hankittu balettitankokin. Minäkin urheilisin mieluusti, mutta työt vievät aika paljon aikaa. Senkin takia lähdin mukaan kilpailuun: saan hyvän syyn luistaa töistä, viettää aikaa perheeni kanssa ja hankkiutua eroon ylimääräisestä energiasta, jota kertyy kun istuu koko päivän sisällä.

Näkemiin, ja onnea kanssakilpailijoille,
Ron

Toinen kierros:

Hei taas kaikille! Heti alkuun haluan kiittää tuomareita upeista pisteistä. Oli oikein mukavaa huomata, että tekin piditte perheestäni miltei yhtä paljon kuin minä itse.

Photobucket

Osallistumiskierroksesta onkin jo jonkin verran aikaa, ja me olemme ehtineet tehdä kaikenlaista. Olemme sisustaneet koko talon uusiksi ja Liliana on ehtinyt kasvaa taaperoksi. Hän on nyt jo yli vuoden ikäinen ja aina menossa. Melkein koko vapaa-aikamme meneekin Lilianan kanssa puuhasteluun; tyttösen tekemisiä täytyy vahtia ja hänelle täytyy pitää seuraa, kun hänellä ei vielä sisaruksia ole. Liliana tykkää leikkiä pienellä ksylofoni-lelulla erityisen paljon, ja minusta on hauska istua lallattelemaan ja soittelemaan hänen kanssaan. Kun minä vietän aikaa Lilin kanssa, Venice yleensä kokkailee meille jotakin hyvää syömistä, hoitaa pyykit tai siivoilee.

Photobucket

Venice on ottanut tehtäväkseen myös Lilianan opettamisen. Hänen mielestään tytön olisi hyvä oppia puhumaan ja kävelemään mahdollisimman pian. Oppimistyö onkin jo hyvässä vauhdissa. Liliana osaa nimetä lelunsa ja ottaa tuen kanssa muutamia askeleita. Olemme hyvin ylpeitä hänestä, ja meidän mielestä on hauskaa viettää aikaa rakkaan tyttäremme kanssa.

Photobucket

Minä olen aina, pienestä pitäen, tykännyt piirrellä ja maalata, ja voisin melkein nimetä taiteilemisen harrastuksekseni. En kuitenkaan maalaa kauhean aktiivisesti, vain silloin kun aikaa ja aiheita on. Tällä hetkellä tykkään maalata kuvia Venicestä ja Lilianasta. Harvemmin maalaukset päätyvät meidän seinillemme, mutta tykkään antaa niitä lahjoiksi sukulaisille. Olen huomannut, että Lilianakin tykkää piirtää. Hänen töitään me olemme laittaneet esille enemmänkin. Toivottavasti hänen innostuksensa taiteilua kohtaan jatkuu.

Venice ei ole kuvataiteellisesti niin lahjakas kuin minä tai Lili, mutta hän rakastaa kirjoittamista. Sen harrastuksen hän löysi vasta odottaessaan Lilianaa - aika äskettäin siis. Venice kirjoittaa enimmäkseen runoja ja novelleja, mutta hän haaveilee kirjoittavansa vielä joskus oikean romaanin. Minä ja Venice olemme myös kumpikin intohimoisia lukijoita, ja kummallakin meistä on huikea pino kirjoja (Venicellä imeliä rakkausromaaneja ja minulla enimmäkseen dekkareita ja scifiä) yöpöydällämme. Luemme Lilianalle paljon satuja. Hän tykkää varsinkin tarinoista, joissa on pupuja.

Photobucket

Kuten jo esittelykierroksella totesin, me tykkäämme hoitaa puutarhaa. Olemme Venicen kanssa tehneet pihalle kasvimaan, jossa kasvatamme tällä hetkellä tomaatteja. Toivomme kunnon satoa, sillä tuoreet vihannekset ovat parasta mitä tiedämme. Liliana on vielä niin pieni, ettei hän voi auttaa puutarhatöissä, mutta hän kuitenkin usein mukana, kun hääräämme kasvien kimpussa.

Photobucket

Kun Liliana on päiväunilla, meillä on tapana urheilla Venicen kanssa. (Minä kyllä urheilen oikeastaan vain viikonloppuisin, kun en ole töissä.) Jos on hyvä sää, menemme aina pihalle, koska reippailu ulkoilmassa tekee erittäin hyvää. Venice on sporttinen nainen, ja harrastaa vähän kaikenlaista urheilua uimisesta potkunyrkkeilyyn, joka on hänen uusin villityksensä. Kyseisen harrastuksen hän aloitti ihan muutama viikko sitten, ja on siitä erittäin innoissaan. Naruhyppely on kiinteä osa hänen potkunyrkkeilyohjelmaansa.

Minä sen sijaan harrastan joogaa. Olen harrastanut sitä yliopistoajoista lähtien. Innostuin siitä, kun sisareni Ida ja ystäväni Rosemaria kävivät muutamalla joogatunnilla. Minäkin päätin käydä kokeilemassa ja siitä lähtien olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti Idan kanssa joogaamassa. Tuntuu kyllä vähän tyhmältä, kun ryhmässä on minun lisäkseni vain naisia, mutta onneksi Venice ei ole mustasukkaista tyyppiä (enkä minä katsele muita naisia sillä silmällä). Jooga on mielestäni hyvä tapa rentoutua, ja olen mielestäni aika taitava vaikeissakin liikkeissä. Näiden puuhien lisäksi käymme lenkeillä silloin, kun saamme jonkun vahtimaan Lilianaa.

Sellaista on siis vapaa-aikamme; enimmäkseen yhdessä olemista ja Lilin kanssa touhuamista, mutta myös taiteellisia ja liikunnallisia harrastuksia.

Terveisiä Katajalehdosta ja toivottavasti tapaamme taas,
Ron

Kolmas kierros:

Minä melkein pyörryin, kun näin viime kierroksen pisteemme. Onneksi Venicen kiljunta piti minut tajuissani. Kiitoksia tuomareille oikein kovasti!

Jännää, miten asiat kasaantuvat aina päällekkäin. Venicen lapsuudenystävä Hanna Floridasta oli menossa naimisiin, ja sitten sisareni Ida ilmoitti menevänsä samana päivänä SimTalentin koe-esiintymisiin laulamaan. Meitä odotettiin siis kahteen paikkaan miltei yhtä aikaa. Me Venicen kanssa mietimme pitkän aikaa mitä tekisimme. Selvää oli, ettei Liliana jaksaisi lähteä häihin: ajomatkaa Katajalehdosta Hannan sulhasen kotikaupunkiin Tennesseen Memphisiin, jossa häät pidettäisiin, oli muutama tunti, ja Liliana ei todellakaan viihtynyt niin kauaa autossa.

Photobucket

Lopulta tulimme siihen tulokseen, että minä ja Liliana menisimme tukemaan Idaa koe-esiintymisessä ja Venice lähtisi heti aamusta häihin. Minäkin lähtisin koe-esiintymisen jälkeen ajamaan Memphisiin. Laskeskelimme Venicen kanssa, että minä missaisin oikeastaan vain kirkko-osuuden ja pääsisin itse juhliin mukaan. Liliana jäisi kotiin lastenvahdin kanssa.

Suunnitelma oli mielestämme hyvä, ja se piti vain laittaa täytäntöön, mikä tarkoitti puhelinrumbaa. Ensinnäkin Venicen piti ilmoittaa Hannalle, että valitettavasti Liliana ei tulisi häihin ollenkaan (Hannaa se harmitti - hän kuulemma olisi tahtonut näyttää sulhaselleen Mikelle kuinka suloisia lapset olivat, jotta heillekin tulisi vauva mahdollisimman pian) ja kertoa, että minä myöhästyisin. Minä taas varmistin mihin aikaan Idan koe-esiintyminen oli ja pyysin Idaa Lilin vahdiksi, koska kukaan muu ei ollut siihen suostunut. Onneksi Idalla ei ollut mitään suunnitteilla koelaulunsa jälkeen.

Photobucket

Sitten olikin jo hää- ja koe-esiintymispäivä. Venice lähti jo aikaisin aamulla, koska oli luvannut auttaa Hannaa viimehetken valmisteluissa. Hän matkusti junalla, minä menisin perästä autolla. Me Lilianan kanssa vietimme rauhallisen aamun, vaikka Lili ihmettelikin missä äiti oli, ja sitten lähdimme Katajalehdon teatterille. Ida odotti meitä pihalla ja myönsi olevansa hyvin jännittynyt. Teatterin aulassa kävi kunnon kuhina: koe-esiintyjiä oli tullut niin Katajalehdosta kuin sen lähikaupungeista ja -kylistä. Liliä väenpaljous ujostutti, eikä se saanut Idaakaan rentoutumaan. Kun Lili tajusi, ettei paikassa ollut mitään pahaa, hän alkoi lörpätellä tädilleen kaikenlaista. Hän puhui ihan hassuja, ja minä, Ida ja muutama ulkopuolinen pärskähtelimme naurusta aika ajoin. Lopulta oli Idan aika astella tuomariston eteen.

Sillä kertaa Idan laulajanura ei lähtenyt käyntiin, mutta hän oli tyytyväinen siihen, että uskalsi yrittää. Hänestä oli myös todella mukavaa, että minä ja Lili olimme häntä kannustamassa. "Ilman teitä en varmaan olisi uskaltanut mennä", hän sanoi. Erityisesti hän kiitti Liliä, joka oli saanut hänet hyvälle tuulelle ennen laulamiskoitosta. Sitten minä jätin Lilianan Idan huomaan, kävin vaihtamassa vaatteet ja lähdin ajamaan Memphisiin.

Photobucket

Heti ensimmäisenä hääpaikkana toimineen punatiilisen kartanon pihalla minua vastaan tuli Venice, joka kysyi miten Lili voi. Venice oli ensimmäistä kertaa erossa Lilistä niin pitkään, ja ymmärrettävästi hän oli huolissaan pikkuisestaan. Me soitimme Idalle, joka vakuutti kaiken olevan kunnossa, ja sitten Venice vei minut Hannan ja Miken luo esiteltäväksi.

Häissä oli oikein mukavaa. Hanna ja Mike olivat rentoja kaikesta häästressistään huolimatta. Häiden miljöö oli kaunis; kukkia oli siellä täällä ja vanhan kartanon jykevät piirteet loivat upeat puitteet ulkohäille. Vieraita juhlissa oli noin kaksisataa, mutta silti tunnelma oli kodikas. Häiden ehdoton huippuhetki oli se, kun Mike nosti maljan tuoreen vaimonsa kunniaksi ruusukaaren alla. Puhe oli sekä romanttinen että hauska, ja shampanja oli erinomaista vuosikertaa. Häät tuntuivat olevan ohi pian, sillä emme voineet jäädä enää niiden jatkoille. Meidän oli lähdettävä ajamaan kotiin.

Photobucket

Saavuimme kotiin yömyöhään. Päästimme Idan lähtemään omaan kotiinsa ja kävimme katsomassa suloisesti tuhisevaa Lilianaa. Sitten vaihdoimme yllemme yöpuvut. Jostain syystä meitä ei väsyttänyt, joten päätimme mennä alakertaan katsomaan telkkaria. Sieltä tuli jokin kulunut romanttinen komedia. Emme olleet pitkään aikaan olleet ihan kahdestaan; usein toinen kävi nukkumaan heti saatuaan Lilianan nukahtamaan. Oli todella mahtavaa vain olla Venicen kanssa, katsella leffaa ja suudella. Tuntui kuin olisimme palanneet takaisin seurusteluajoille.

Minusta olen sitä mieltä, että hoidimme hankalan tilanteen oikein sutjakkaasti. Hanna, Mike ja Ida vaikuttivat tyytyväisiltä ratkaisuumme, ja kaikki sujui meidänkin kantilta katsoen hienosti, vaikka minä ja Venice olimmekin aika väsyineitä häiden jälkeisenä aamuna, koska olimme huomaamattamme valvoneet koko yön.

Toivon, että nautitte selostuksestani ja tapaamisiin (toivottavasti),
Ron

Finaalikierros:

On vaikea uskoa, että tämä on jo viimeinen kierros. Meillä on ollut niin hurjan mukavaa, että emme tahtoisi kilpailun vielä loppuvan! Kaikki hyvä kuitenkin tulee aina päätökseen, eikä sitä kannata sen enempää märehtiä. Jäähän meille ainakin ihanat muistot.

Mutta sitten itse asiaan. Katajalehtoon on perustettu uusi matkatoimisto, joka kantaa nimeä Simppeli. Simppelin väki oli kuullut La Famille Énergiquesta ja he olivat päätelleet, että olisi hyvää mainosta lahjoittaa meille ilmainen matka, koska meistä on tullut kilpailun myötä tavallaan julkkiksia täällä Katajalehdossa. Otimme tietenkin ilolla matkatarjouksen vastaan; emme ole käyneet kotimaan rajojen ulkopuolella pitkään aikaan. Simppelistä tiedotettiin, että saisimme matkustaa minne ikinä tahdoimmekaan (paitsi kohteen täytyi tietenkin olla heidän listoillaan).

Venice ilmoitti heti, että tahtoisi matkustaa Italiaan, koska hänen sukunsa on sieltä kotoisin. Minä olisin tahtonut lähteä jonnekin päin Aasiaa, vaikkapa Kiinaan, eksoottisen kulttuurin vuoksi. Koska olimme niin eri mieltä kohteista, päätimme kysyä Lilianalta mihin hän tahtoisi lähteä. Saattaa kuulostaa vähän hassulta kysyä taaperolta, mihin lähdetään lomalle, mutta se osoittautui hyväksi valinnaksi. "Heppoja", Lili vastasi kysymykseemme. Lilianalle oli tullut jostakin kauhea heppainnostus, joten emme voineet sivuuttaa toivetta. Sitä paitsi olemme minä ja Venicekin eläinrakkaita.

Sopiva kohde löytyi Simppelin kuvastosta yllättävän nopeasti. "Kalliovuorten kaunotar, Kanada, tarjoaa ihmeellisen loman lapsiperheille", kuvasto mainosti, "Tarjoamme mökkimajoituksen ja erilaisia retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin, kuten esimerkiksi Horseshoen kuuluisalle ravitallille." Päätös oli sillä selvä, koska Kanada oli tarpeeksi lähelläkin; ei Lili olisi jaksanut istua lentokoneessa kymmentä tuntia, ja aikaero olisi ollut aivan liikaa pienen kestettäväksi.

Photobucket

Meidän oli määrä lähteä matkaan heti seuraavana päivänä, joten aloimme pakkailla. Venice, nainen kun oli, otti pakkausurakasta turhia paineita. Ensin hän olisi tahtonut ottaa miltei koko vaatekaapin mukaansa, ja sitten mikään ei olisi kelvannut. Minä oli suosiolla hiljaa ja annoin Venicen purkaa stressinsä vaatteisiin, joita päätyi sekä matkalaukkuun, lattialle että roskikseen. Lilianalle vaatteilla ei ollut merkitystä, kunhan vain hänen heppalelunsa mahtuisivat mukaan. Loppujen lopuksi Venicekin sai valittua sopivat vaatteet pakattavaksi, ja saimme mahdutettua myös kaikki hammastahnat ynnä muut mukaan.

Photobucket

Muutaman tunnin lentomatka sujui nopsasti, ja sitten huristelimme noin puolen tunnin ajan vuokra-autolla pieneen mökkikylään, johon majoittautuisimme. Opas oli meitä vastassa ja hän näytti meille mökkimme. "Mökit on rakennettu suomalaiseen tyyliin", opas selitti meille esitellessään paikat saunasta ulkohuussiin, "koska mökkikylän omistajan vaimo Heini on suomalainen." Meistä oli hauskaa, että saimme tutustua suomalaiseenkin kulttuuriin lomamme aikana.

Venice alkoi purkaa tavaroita laukuista, ja minä menin Lilin kanssa pihalle. Tyttö tahtoi heti mennä leikkimään hevosiensa kanssa hiekkalaatikolle. Minä seurailin hänen leikkejään ja leikin vähän itsekin autolla, joka oli ostettu automatkalla huoltoasemalta Lilille. Samalla silmäilin ympäristöä. Mökki oli kauniin järven rannalla, ja ajattelin, että voisin uskaltautua uimaankin.

Photobucket

Seuraavana päivänä päätimme mennä käymään Horseshoen ravitallilla, joka oli kuuluisa komeista ja menestyksekkäistä ravureistaan. Liliana oli onnesta soikeana, kun hän näki hevoset. Hän kikatteli riemuissaan ja tahtoi taputtaa hevosia. Ratsastamaan emme häntä uskaltaneet laskea, hän on vielä niin pieni, mutta se ei Lilianaa haitannut. Jo hevosten näkeminen sai hänet onnelliseksi. Jälkeenpäin hän puhui vielä pitkään "tiitä ihanatta valkoitetta hepatta". Meillekin tuli hyvä mieli nähdessämme tyttäremme niin iloisena.

Photobucket

Hevostallin lisäksi kävimme kävelemässä Kalliovuorilla, muutamassa museossa ja yleisellä uimarannalla sekä torilla, josta ostimme vadelmia. Venice leipoi ihanaa vadelmapiirakkaa, koska olimme kutsuneet Idan, Samin ja Robin juhlistamaan sitä, että olimme päässeet tässä kilpailussa finaaliin asti. Sam oli napannut Idan ja Robin mukaansa Katajalehdosta muutamaa päivää aiemmin, ja he olivat tehdeet kunnon automatkan. Tunnelma oli hilpeä, kun he saapuivat mökille. Liliana oli erityisen ilahtunut Idan näkemisestä.

Juhlat sujuivat rauhallisesti, lähinnä syömisen merkeissä ja kuulumisia vaihdellessa. Oli kiva päästä taas juttelemaan veljienkin kanssa; yhteyttä ei ole tullut pidettyä ihan niin tiivisti kuin voisi. Sam, Rob ja Ida jäivät vielä luoksemme yöksi, koska matka takaisin kotiin oli kuitenkin melkoisen pitkä.

Photobucket

Viimeisenä lomapäivänämme, joka sattui olemaan juhlien jälkeinen päivä, meidät kuljetettiin paikalliselle studiolle, jossa kuvattiin mainos Simppeliä varten. Minä olin vähän hermostunut studiolla kaikkien valojen, kameroiden, kuvaajien ja assistenttien seassa, mutta Venice oli kuin kotonaan, ja se rauhoitti minuakin. On selvää, että hän on syntynyt malliksi, ja Liliana näyttää perineen saman luonteen. Hänestä oli kivaa hyöriä lavasteissa ja hän tykkäsi olla kameran edessä, vaikka ei poseerata osannutkaan (kuten ei allekirjoittanutkaan).

Simppelin edustaja oli paikalla, ja seurasi kun meitä puvustettiin ja meikattiin. Samalla kun sain puuteria naamaani (puuteria miehelle! Mallimaailmassa on kyllä omituisia tapoja), hän kertoi meille mainoksen idean. Taustana oli syksyinen järvi Kanadasta, ja meidän tehtävämme oli seisoa lavastesillalla ja näyttää iloisilta. Mainos oli syyssesonkia varten, ja se julkaistaisiin jo nyt kesällä.

Oli hauskaa kokeilla jotakin erilaista, vaikkeivät mallinhommat olekaan minua varten. Oli kuitenkin mahtavaa nähdä, kuinka Venice oikein hehkui hänelle tutussa ja rakkaassa ympäristössä. Kuvauspäivä oli kaikenkaikkiaan upea, eikä mainoksestakaan tullut hassumpi.

Sitten loma olikin jo ohi. Tuntui jotenkin haikealta lähteä mökistämme ja lentää takaisin kotiin, mutta toisaalta oli mukavaa taas päästä tuttuun ja turvalliseen Katajalehtoon.

Photobucket

Tämä kilpailu oli mahtava kokemus meille kaikille. Nautimme joka hetkestä täysin siemauksin, ja olemme selvästikin hitsautuneet yhä tiiviimmin yhteen. Tahdomme kiittää kilpailun ylläpitäjää, tuomareita ja kanssakilpailijoitamme mahtavasta kokemuksesta.

Näkemiin viimeisen kerran,
Ron