Jatkoa taas tälläisen pitkähkön tauon jälkeen. Nämä kuvat ovat aika vanhoja, sillä minulla ei ole pitkään aikaan ollut innostusta pelata Rodriqueseilla. Nyt se innostus sitten taas tuli ja oli tehtävä tämä osa ennen kuin alan ottamaan uusia kuvia. :)

Keira oli ilmeisesti tullut hulluksi. Hän kävi melkein joka päivä kiljumassa suvun alkukodin pihalla tuskaansa.

Toisilla menikin sitten paremmin. Alina opiskeli ahkerasti poliisijuttuja, jotta saisi ylennyksen.

Ja pian ylennys tulikin. Alina oli aivan onnessaan.

Mutta hänen elämänsä ei ollut pelkkää työtä. Hän harrasti myös tietokonepelejä.

Ja viettihän Alina aikaansa perheensä kanssakin. "Sä olet maailman kivoin äiti!" Rafael tuumasi äitinsä kainalosta.

Eikä hän unohtanut antaa huomiota Gabrielillekaan. He olivat päättäneet hankkia toisen muksun. "Tyttö olisi kiva", Gabriel sanoi.

"Aijai kun mahaan sattuu", Alina valitti seuraavana iltana. Kipu tuntui todella ilkeältä.

Sen syyksi paljastui vauva - petipuuhat olivat siis tuottaneet toivottua tulosta. "Ihan kuin mä kuulisin jotain.." Rafael oli hämmästynyt äitinsä mahassa oleilevasta vaavelista, "ihan kuin se sanoisi voi nautakasvi..." Alina kohotti kulmiaan. "Minäkin kuulen sen", hän sanoi ihmeissään. Sitten ovelle ilmestyi Gabriel, joka piteli peukaloaan. " Ai kiva, taas raskaana", hän sanoi ja yritti hymyillä, "minä pamautin auton takaluukun sormilleni."

Samana iltana tapahtui kauheita. Viikatemies oli saapunut hakemaan Christineä rajan toiselle puolelle. "Ei!" Christine kirkui, "En ole vielä valmis! Anna se tiimalasi tänne!" Christine repi ajanmittauslaitetta Viikatemiehen luisevista kourista. "En voi mennä vielä! Minä haisen, minulla on kamalat vaatteet ja en ole sanonut perheellenikään hyvästejä!"

Mutta Viikatemies oli julma ja vain nauroi. Hän riuhtaisi tiimalasin itselleen ja marssitti Christinen julmasti kohti manan maita.

Kun loput Rodriqueseista huomasivat, mitä oli tapahtunut, he rakensivat hienon saarekkeen vainajien viimeiseksi lepopaikaksi.

"Mummo sai hienon hautakiven", Rafael kertoi innoissaan Alinalle, "saanko mä samanlaisen jos mä kuolen?" Alina nyökkäsi ja hymyili suloisesti. "Tottakai saat", hän vakuutti, "kunhan vain kuolet vanhana. Jos kuolet nuorena, et saa kiveä ollenkaan." Rafaelin naama venähti. "Mä oisin halunnut hautakiven heti!" Poikaparka ei tainnut tajuta, että kuolema oli lopullista ja hyvin yksinäistä.

Vai oliko sittenkään? Reko näet ilmestyi itkeskelemään pian Alinan ja Rafaelin juttutuokion jälkeen.

Alinan maha oli taas kasvanut, kuten nälkäkin.

 

Dimitri oli hämmentynyt poikasistaan. Ne olivat tosi hauskoja ja söpöjä, mutta aika riiviömäisiä.

Pikkuiset kissanpojat kasvoivat nopeasti isoiksi kolleiksi ja naaraskissoiksi. Pentujen nimet muuten olivat Vilma, Valma ja Vili, en kyllä osaa sanoa kuka on kukakin. :p

Vaikka kissat olivatkin kasvaneet, ei riiviömäisyys ollut kadonnut mihinkään. Kisut tappelivat melkein joka hetki sekä mekastivat ja mourusivat niin paljon, että Rodriqueiseilta meinasi mennä hermot.

Siispä he päättivät antaa kissansa adoptioon. No siinäpä on tyhmän näköinen poliisi, eräs kissoista tuumi astellessaan kohti poliisiautoa.

Kuolema-ajatukset olivat haihtuneet Rafaelin päästä nopeasti, kun hän oli saanut uuden, hienon nukketalon. Sillä oli hauska leikkiä.

Samana iltana alkoi myös Alinan toinen synnytys. "Äiäee ihan kamalaa!" hän kiljui tuskissaan melkoisen vihreässä olohuoneessa.

"Oi, oletpas sinä suloinen.." synnytyksen kauhu, kipu ja inhottavuus katosivat kuin paha uni herätessä kun Alina näki toisen lapsensa valloittavan hymyn. Kyseessä oli toinen poika, joka sai nimekseen Diego.

"Syö sinä vain", Alina hoivasi pienokaista hellästi. Hänen äidinvaistonsa olivat taas huipussaan eikä mikään koko maailmassa olisi saanut häntä erotettua lapsestaan.

"Hei nainen, voisit pitää vähän peittävämpiä vaatteita!" Gabriel oli kauhuissaan taloudenhoitajan asustuksesta, "Yrität vaan tuolla asulla vietellä minut! Mokomakin! Minä sain juuri toisen lapsen!"

Aika kului todella nopeasti ja pikku-Diegon oli aika kasvaa. Gabriel katseli iloisena kuopuksensa synttäreitä.

Diegosta kasvoi supersuloinen taapero. Hänen luonteensakin oli hyvä: 3-9-10-7-6.

Diego sai paljon huomiota osakseen. Alina ei jaksanut enää paljoa huolehtia Rafaelista...

.. joka alkoikin jo olla iso poika. Hänelläkin oli synttärit.

Hänestä kasvoi hurmuripoika, jonka tavoitetta en nyt satu muistamaan, anteeksi.

Pieni tyylinvaihdos sai hänestä entistä söpömmän teinihurmurin.

Gabriel oli opettanut Diegolle jo useita tunteja puhumista, kun pikkuinen vihdoin sanoi ensimmäiset sanansa, jotka olivat: "Oo jo hiljaa, isi." Gabriel oli onnessaan: "Isi! Se sanoi isi!"

Alina taas huolehti pikkuisen kävelyopetuksesta. Se sujuikin ihan hyvin, Diego oli fiksu ja oppivainen muksu.

Myöskin isoveli Rafael osallistui Diegon koulutusurakkaan. "Ai kas, Keirastahan on tehty hieno taulu", hän huomasi pottailuharjoitusten lomassa.

Kun Rafael kantoi kortensa kekoon, jäi vanhemmille aikaa yrittää vielä kolmatta lasta. "Nyt kun tulisi tyttö, olisi tosi kivaa!" Gabriel puhisi peitteiden välistä.

Mutta Diegon elämässä oli muutakin kuin opiskelua opiskelun perään. Ennen niin paljon Rafaelia viehättänyt nukkekoti oli taas ahkerassa käytössä.

Myöskin pikku piano oli Diegon lempileluja. Alina oli tullut raskaaksi ja se näkyi jo ihan kivasti päällepäin.

"Ja näin se Diego lentää!" Gabrielkin leikki usein ei-enää-pian-kuopuksensa kanssa.

Alinan maha sen kuin suureni. Sitä alkoi olla jo aika raskasta kantaa.

Rafael oli alkanut haikailla tyttöjen perään. Hän tutustui erääseen yliopistolla cheerleaderina toimivaan tyttöön, joka oli hänen mielestään tosi kaunis. Hänellekin tuli hinku päästä yliopistolle.

Pian oli taas synttäreiden aika. Diego pääsisi kohtaamaan lapsena olemisen haasteet.

Hänestä tulikin aika söpö poika, jolle kakku maistui.

Sitten tuli Alinan synnytyksen aika. Se oli yhtä kamalaa kuin ennenkin.

Uusi tulokas oli taaskin poika, ja hän sai nimekseen Jacob.

"Katso nyt kolmatta poikaasi", Alina näytti lasta Gabrielille, joka ähkäisi. "Olisin niin kovasti tahtonut tytön", hän sanoi hieman pettyneenä, mutta hymyili sitten. "No, ainahan pojasta polvi paranee", hän sanoi nauraen, "ja minun polveni tarvitseekin paranemista - löin sen äsken pöydän kulmaan!"

Ja sitten tähän osan loppuun vielä uuden talon esittely. Uusi talo toimii tapahtumapaikkana ensi osasta lähtien. Ja pahoittelut tämän osan lyhyydestä, oli pakko tehdä tämä alta pois ennen seuraavia osia.

Tässä talo ulkoapäin.

Alakerran pohapiirros.

Keittiö, jonka toinen osa toimii eteisenä. En ottanut siitä kuvaa, kun se oli niin tylsä.

Olohuone, josta johtaa ihanat kierreportaat yläkertaan.

Alakerran nuorenhuone. Siellä saa nukkua joko Diego tai Rafael, vaikkakin se on noin tyttömäinen. :D

Lastenhuone. Nainen, joka tuolla on, on Alina, mutta muodonmuutoksen kokeneena. Saatte nähdä hänet paremmin ensi osassa.

Makuuhuone, jossa vanhemmat nukkuvat.

Yläkerran pohjapiirros. Kun olin ottanut kuvat, huomasin että olin tukkinut portaiden yläpään. :D Eli järjestys yläaulassa ei ole ihan sama kuin mitä kuvat näyttävät.

Eli tässä siis yläaula/takkahuone, jossa tuo pöytä tukkii portaat.

Yläkerran makuuhuone.

Yläkerran toinen makuuhuone, joka sopii hieman paremmin pojalle väritykseltään kuin alakerran huone.

Siinäpä se tällä kertaa. Kommentteja saa laittaa ja jatkon tulemisesta en sitten tiedä - sitä on turha kysyä.