Nyt vihdoin ja viimein uusi osa joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi. :) Yritän jatkossa saada aikaiseksi uuden osan aina kahden viikon aikana. Tässäkin osassa näkyy muuten hieman ihonvaihteluita. :p

snapshot_33b8ea67_34279926.jpg

Rafael oli jo kauan odottanut pääsevänsä yliopistolle, sillä siellä hänellä olisi mahdollisuus liehitellä Reetaa. Rafaelin pääaine on biologia.

snapshot_33b8ea67_f4279935.jpg

Diegoa yliopisto ei niinkään kiinnostanut, mutta kun hän oli saanut stipendejä, miksei hän olisi käyttänyt niitä? Sitä paitsi yliopisto antoi paremmat valmiudet elämään teinivuosien jälkeen. Diego opiskelee historiaa.

snapshot_33b8ea67_94279dcf.jpg

Heti ensimmäisenä aamuna kampuksella Rafael kutsui Reetan kylään. Neito olikin melko ihastunut entisen teinipojan uuteen, uljaaseen ulkomuotoon.

snapshot_33b8ea67_54279e68.jpg

"Pidätkö sinä minusta nyt, kun olen vanhempi?" Rafael kysyi Reetalta. Tyttö tarttui hänen käsiinsä ja nyökäytti päätään. (Kannattaa olla poreallas pihalla, kaikki vieraat menevät heti sinne ja sitten niitä saa kestää uimapuvussa. >:})

snapshot_33b8ea67_b4279e94.jpg

Reeta nojautui eteenpäin ja kosketti hellästi huulillaan Rafaelin huulia. Poika sai ensisuudelmansa ensirakkaudeltaan.

snapshot_33b8ea67_54279ef5.jpg

Suudelma sai Rafaelin hurmoksiin. Hänen oli pakko suudella ihanaista Reetaa lisää, todistaa siten koko maailmalle, että tyttö oli hänen. Onneksi Reeta ei pistänyt pahakseen Rafaelin suudelmia, vaan antautui muhinointiin täysin.

snapshot_33b8ea67_9430c87f.jpg

Pian tämän jälkeen yliopistolle ilmestyi kaksi uutta naamaa: Alissa sekä Jacob. Alissasta oli kasvanut oikein edustava nuori nainen, joka päätti opiskella filosofiaa. Hänen elämäntoiveensa on muuten julkkiskokiksi pääseminen.

snapshot_33b8ea67_7430c7ee.jpg

Ja Jacob.. hmm... Jacob oli kasvanut ainakin ulkoisesti, jos ei muuta. Poika opiskelee taideoppia.

snapshot_33b8ea67_7430df49.jpg

"Eikö sustakin tämä yliopistojuttu ole aika jännää?" Alissa uteli Jacobilta illalla, "musta tämä ainakin on." Jacob mumisi jotain vastaukseksi sisarelleen. Hän ei paljoa vaivautunut puhumaan; televisiosta tuli Katajalehdon Kuikkien ja FC Simcityn matsi.

snapshot_33b8ea67_3430cd44.jpg

Rodriquesien opiskelija-asuntoa oli uudistettu, jotta kaikki neljä opiskelijaa siellä viihtyisivät. Eteinen oli niin tilava, että tarvittaessa siellä voisi vaikka tanssia, ja keittiö oli supistettu pieneksi nurkkaukseksi. Rafaelin mielestä se oli kuitenkin tosi kätevä.

snapshot_33b8ea67_1430cd4e.jpg

Olohuone oli eteisen toisessa päässä, vastapäätä keittiötä. Se oli sisustettu vaaleilla, kellertävillä sävyillä, sillä Alissa oli kuullut keltaisen nopeuttavan oppimista.

snapshot_33b8ea67_5430cd6d.jpg

Opiskelijakämpän suurin uudistus oli yläkerta. Siellä oli makuuhuoneet sekä pieni aula, joka toimi tietokonehuoneena. Alissa ja Diego aloittivat molemmat lopputöidensä teon jo hyvissä ajoin.

snapshot_33b8ea67_9430cd63.jpg

Yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta. Toisessa makuuhuoneessa oli kunnon parisänky...

snapshot_33b8ea67_9430cd5d.jpg

... toisessa vain kaksi pientä petiä.

snapshot_33b8ea67_b430c8ee.jpg

Diego oli muuten muuttanut tyyliään hieman paremmaksi kuin kampukselle saapuessaan. Hänestä oli myös tullut talouden kokki.

snapshot_33b8ea67_5430cfc7.jpg

Muut eivät paljoa jaksaneet kotitöistä välittää. Jacobin ja Rafaelin mielestä tappeleminen oli paljon hauskempaa.

snapshot_33b8ea67_5430dbcd.jpg

Jacob onnistui kuitenkin saamaan vastuullisen Diegonkin leikkimään tyynysotaa. Jacob oli erittäin leikkimielinen sim, ja häntä oli vaikea uskoa nuoreksi aikuiseksi.

snapshot_33b8ea67_5430d7e6.jpg 

Alissaakaan ei välillä osannut arvata yliopistoikäiseksi - tyttö oli täysin uusavuton joissakin asioissa. Yksi niistä asioista oli ruuanlaitto.

snapshot_33b8ea67_1430dcd4.jpg

Rafael ei sen sijaan ollut ollenkaan uusavuton ainakaan siinä, mitä tuli Reetaan. Hän oli korviaan myöten rakastunut tummaan cheerleadertyttöön, joka myös ilmeisesti välitti kovasti Rafaelista. Pari oli aina niin keskittynyt toisiinsa, ettei tapaamispaikalla ollut väliä - tosin vessahan onkin erittäin viehättävä treffipaikka muutenkin.

snapshot_33b8ea67_9430d271.jpg

Rafael oli valmis nousemaan yhden rappusen ylemmäs parisuhteessaan ja kutsui Reetan kanssaan lemmenlilluttimeen (jonka ympärillä on aidat ja lukittu portti, jottei sinne eksy simejä ilman lupaa.)

snapshot_33b8ea67_f430d293.jpg

"Reeta, mä rakastan sua", Rafael kuiskasi tyttöystävänsä korvaan. Reeta hymyili pienesti ja sipaisi Rafaelin hiuksia. "Tiedätkö, musta tuntuu ihan samalta", Reeta kuiskasi vastauksen.

snapshot_33b8ea67_9430d2d4.jpg

Rakkaudentunnustuksista seurasi lisää rakkaudentunnustuksia, mutta tällä kertaa fyysisessä muodossa. Reetaa ja Rafaelia ei tulisi erottamaan mikään ainakaan heidän yliopistoelämänsä aikana.

snapshot_33b8ea67_d430d138.jpg

Rafael ei ollut ainut, joka oli löytänyt jonkun, josta piti. Diegokin oli bongannut itselleen beiben luennolta, tulisen punapään nimeltä Mira. Tyttö itse ei vain tiennyt, että Diego oli päättänyt tehdä hänestä rakkaansa.

snapshot_33b8ea67_5430d1a6.jpg

Diego ei vielä tahtonut kiirehtiä asiaa, sillä hän saattaisi pilata mahdollisuutensa. Hän eteni hitaasti, jotta Mira ei säikähtäisi.

snapshot_33b8ea67_f430d1e3.jpg

Mutta sitten Diegon olo kävi kovin tukalaksi: hänen olisi pakko päästä suutelemaan tyttöä. Varovasti sopivan tilaisuuden tullen hän moiskautti pusun tytön huulille ja onnekseen huomasi, että Mira suuteli häntä takaisin.

snapshot_33b8ea67_f430d16c.jpg

"Sä olet kyllä tosi ihana", Diego lirkutteli teinityttömäisesti rakkaansa korvaan tämän lähtiessä kotiinsa.

snapshot_33b8ea67_7430c9cb.jpg 

"Alissa, musta tuntuu aika surkealta. Me kaksi ollaan nyt ainoat, joilla ei ole omia mussukoita", Jacob valitti sisarelleen kun he pelasivat shakkia. Alissa yllättyi: hän oli ajatellut, että Jacob oli vielä henkisesti niin lapsi, ettei ajatellut tyttöystävän hankkimista.

snapshot_33b8ea67_1430d87a.jpg 

Eräänä päivänä Jacobin tyttöystäväongelmaan tarjoutui ratkaisu. Jacob oli tavalliseen tapaansa katsellut ikkunasta tylsistyneenä ulos, kun talon ohi käveli kaunis, tummakutrinen nainen. Jacob ryntäsi heti ulos iskemään juttua tytölle.

snapshot_33b8ea67_d430d8b5.jpg

Tyttö piti aivan selvästi Jacobista. Jacob huomasi, että tyttö oli selvästi kiinnostunut hänestä ja päätti tarjota tytölle pientä muodonmuutosta. "Kiitos vain tarjouksesta", tyttö kihersi ihastuneena. "Sä muuten muistutat ihan suunnattomasti Daniel Rodriquesia. Satutko sä tuntemaan sen?" tyttö jatkoi ja Jacobin sisällä muljahti inhottavasti: tämä tyttökö oli Signe, hänen setänsä ex? No jaa, Jacob ajatteli, jos he kerran eivät enää ole yhdessä, saan minä hänet itselleni ottaa. Mutta Jacobin ei olisi pitänyt ajatella mitään, sillä hänen kampaus/meikkausyrityksensä meni pahemman kerran mönkään.

snapshot_33b8ea67_3430d925.jpg

Uudemmalla yrityksellä Jacob onnistui ja Signestä tuli entistä nätimpi.

snapshot_33b8ea67_3430d93d.jpg

"Kiitti kun uudistit mun kampausta", Signe kiitteli ja Jacob näki hyvän tilaisuuden flirttailulle. "Pientä hemmottelua nätille tytölle", Jacob sanoi muina miehinä ja sai Signen punastumaan kauniisti.

snapshot_33b8ea67_3430d96f.jpg

Muutamien kohteliasuuksien ja flirtin jälkeen Signe alkoi olla sulaa vahaa Jacobin käsissä. Siksipä poika päättikin suudella ensisuudelmansa.

snapshot_33b8ea67_1430cb77.jpg

Alissa kohotti katseensa lopputyöstään, kun Jacob asteli vihellellen huoneeseen. "Alissa, sä et ikinä arvaa mitä mä just tein", Jacob sanoi ja nojautui hymyillen seinää vasten. Alissa kallisti päätään. "En arvaakaan", hän sanoi ja sai Jacobin nauramaan hassua, imelää naurua. "Mä just sain mun ensisuudelman!" poika hehkutti ja Alissasta tuntui surkealta: nyt hän oli ainut "mussukaton".

snapshot_33b8ea67_9430d24e.jpg

Ehkä mussukattomuus ei ollutkaan huonompi juttu. Alissa sai lopputyönsä valmiiksi nopeasti, palautti esseensä ajallaan ja sai lehtoreilta kiitosta menestyksestään, kun taas pojilla opiskelut menivät vähän alamäkeen. Silti Alissaa harmitti, kun hän näki vaikkapa parin Reeta-Rafael liimaantuneena toisiinsa.

snapshot_33b8ea67_3430de89.jpg

Diego ja Mira olivat seurustelleet jo hyvän tovin (ja Diego oli tehnyt kullalleen muodonmuutoksen), joten he päättivät kokeilla yhdessä uutta harrastusta: lakanoiden pöllyttämistä, kun ne ovat yhä sängyssä.

snapshot_33b8ea67_d430dec4.jpg

"Oletko sä varmasti valmis?" Diego varmisti ja Mira nyökkäsi.

snapshot_33b8ea67_1430deac.jpg

"Okei sitten, se on menoa nyt!" Diego kiljaisi ja alkoi hurja muhinointi.

snapshot_33b8ea67_5430cb59.jpg

Aamulla parisängystä löytyi silminnähden onnellinen Diego tuhisemassa hymy naamallaan.

snapshot_33b8ea67_1430db0e.jpg

"Mitäs meinasitte tehdä tänään illalla?" Jacob kysyi opiskelijoiden nauttiessa ruuasta, "Mä vaan ihan sitä meinasin, kun mä pyysin Signen meille täksi illaksi." Rafael ja Diego nyökkäilivät vino hymy kasvoillaan ja Jacob pudisteli hätäisesti päätään. "Ei me sitä vielä, mutta ihan yhteinen koti-ilta vaan..." hän todisteli ja isoveljet nauroivat. "Mä meinasin mennä Reetan kanssa syömään tai jotain", Rafael kertoili omista suunnitelmistaan. Alissaa harmitti: hänkin tahtoi jonkun, jonka kanssa viettää aikaa.

snapshot_33b8ea67_d430da10.jpg

Alissa ei kyllä voinut valittaa ihailijoiden puutteesta: tämä erittäin epähurmaava miekkonen kävi viuhahtelemassa Rodriquesien talossa.

snapshot_33b8ea67_9430d0a5.jpg

Illalla Alissa pääsi jotenkin luikahtamaan poreammeeseen. Siellä hän itkeskeli poikaystäväpuutettaan ja hetken mielijohteesta päätti pyytää erään nettituttunsa Roopen kyläilemään.

snapshot_33b8ea67_b430ced8.jpg

"Hei moi Roope! Kiva tavata sut vihdoinkin ihan oikeasti. Sä olet muuten ihan eri näköinen kuin se sun mesekuvake-palmu", Alissa höpötti. Hän oli suruunsa napannut jotakin vettä vahvempaa ja oli hieman sekaisin.

snapshot_33b8ea67_9430cea7.jpg

"Anna hali, Roope!" Alissa hihkui ja yritti halata Roopea, mutta poika oli hieman nihkeä.

snapshot_33b8ea67_1430ce67.jpg

"Öhm.. Alissa? Miksei sulla ole enempää vaatetta? Täällä on aika kylmä.." Roope ihmetteli Alissan bikineitä. "Ai joo, ei mulla oo kylmä, kun mä käyn aika kuumana.." Alissa tirskahteli vastaukseksi. Alkoholi ei sopinut Alissalle sitten ollenkaan.

snapshot_33b8ea67_1430ce96.jpg 

"Ai mutta sullahan on aika tyylikkäät vaatteet", Alissa huomasi ja tarkasteli Roopen villapaidan kuviota hieman tarkemmin. "Öh.. kiitti?" Roope vastasi, mutta alkoi lämmetä Alissalle.

snapshot_33b8ea67_7430cf19.jpg

"Olispa mullakin samanlainen paita", Alissa sanoi vakavasti, tyrskähteli sitten vähän naurusta ja jatkoi: "sopisko mulle edes tollanen?" Roope tutkaili Alissan vartaloa ja päätyi siihen tulokseen, että ehkä Alissalle sopi sittenkin paremmin bikinit kuin kunnon vaatteet.

snapshot_33b8ea67_3430cf5a.jpg

"Roope, mä tykkään susta niin paljon", Alissa tunnusti lopulta ja veti pojan tiukkaan syleilyyn ja painoi suuret huulensa Roopen huulille. Poika vastusteli ensin hieman, mutta lopulta hänkin tajusi, että oli kiinnostunut Alissasta. Nyt Alissankaan ei tarvinnut enää voivotella poikaystäväpulmaansa, vaan hänelläkin oli oma mussukka.

snapshot_33b8ea67_1430cb3d.jpg

Alissan mussukka-asia ei kuitenkaan tehnyt Jacobia yhtään onnellisemmaksi. Nyt hän joutui tekemään itse esseensä, kun Alissalla oli muuta puuhaa.

snapshot_33b8ea67_1430da2c.jpg

Mutta onneksi on keksitty tyttöystävät. Jacob sai helposti muutamalla suudelmalla ja kauniilla sanalla Signen kirjoittamaan hänen esseensä loppuun.

snapshot_33b8ea67_f430d365.jpg

Alissa ja Roope olivat viihtyneet hyvin yhdessä, vaikka Alissaa aluksi nolottikin heidän ensimmäinen livetapaaminen. Hänestä kännääminen oli ällöttävää ja nyt hän oli itse syyllistynyt siihen. Onneksi Roope oli jo unohtanut kaiken.

snapshot_33b8ea67_3430d37c.jpg

Roope oli romanttinen sim ja Alissa nautti suunnattomasti miehen rakkaudenosoituksista.

snapshot_33b8ea67_d430d528.jpg

Illan pimetessä pari löysi tiensä poreammeeseen.

snapshot_33b8ea67_d430d5cd.jpg

Suudelmat muuttuivat yhä intohimoisemmiksi, kun poreammeen lämpö sai kummankin unohtamaan kaiken muun kuin toisensa.

snapshot_33b8ea67_5430d67d.jpg

Alissaa oli etukäteen hieman mietityttänyt kaikki suutelemiset ja muut, mutta Roope tuntui osaavan hommansa ja Alissa päätti jättää järjen ulos pelistä.

snapshot_33b8ea67_5430d5e7.jpg

"Tehdäänkö se?" Roope kysyi Alissalta. "Tehdään", tyttö vastasi päättäväisesti.

snapshot_33b8ea67_3430d76c.jpg

Kun Roope vihdoin lähti kotiinsa, hänellä oli vieläkin mielessään Alissa.

snapshot_33b8ea67_d430db78.jpg

Roope piti Alissasta niin paljon, että jopa antoi Alissan muuttaa hänen hiustyyliään. Ennen Roope oli ollut aivan ehdoton kampauksestaan.

snapshot_33b8ea67_d45dd7a6.jpg

Alissa tahtoi muutta itsekin hiukan tyyliään, sillä häntä jo kyllästytti vanha lookinsa.

snapshot_33b8ea67_945ddb1a.jpg

Muodonmuutos toi Alissalle rohkeutta kertoa Roopelle hänen suunnitelmansa. "Roope", Alissa aloitti varovasti, "mä rakastan sua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, ja siksi mä olen päättänyt, että susta tulee mun mies." Alissa kaivoi taskustaan sormusrasian ja ojensi sitä Roopelle. "Roopertti Kervinen, tuletko vai.. siis miehekseni?" Alissa kysyi polvistuen Roopen eteen. Mies aukoi hetken suutaan, mutta nyökkäsi sitten. "Mä tulen sun vaim.. eikun mieheksesi", hän vastasi. Alissa huokaisi helpottuneesti, nousi ja sai Roopelta suuren suudelman.

snapshot_33b8ea67_145ddb4d.jpg

"Hei äiti! Arvaa mitä? Mä menin justiinsa kihloihin ja arvaa vielä mitä? Mä tajusin, että mitä ihmettä mä teen täällä kampuksella, kun mä haluan oikeasti vain kotiäidiksi? Äiti, mä tulen kotiin!" Alissa kertoi äidilleen, mitä juuri oli tapahtunut.

snapshot_33b8ea67_345ddb98.jpg

Ja niin Alissa lähti kampukselta kohti kotia, jossa hänestä tulisi Rodriquesin suvun seuraava perijätär ja suvun jatkajatar. Vain Jacob ymmärsi, että Alissa lähtisi nyt pysyvästi kampukselta.

snapshot_33ab9268_945dded5.jpg

Eipä aikaakaan kun Alissa oli taas kotitalonsa pihalla. Kaikki oli samanlaista kuin ennenkin, paitsi Alissan tyylitaju.

snapshot_33ab9268_f45ddf86.jpg

Alissa kävi äkkiä vaihtamassa takaisin samat vaatteet kuin hänellä oli ollut yliopistoalueelta lähtiessäänkin, mutta hiustyyliään hän muutti. Hänen mielestään ponnarit olisivat hiukan liian lapselliset perijättärelle.

Tälläinen erittäin sekava, ehkäpä hiukan jäykkä ja hitusen lyhyempi osa tällä kertaa. Nyt lupaan, että jatkon tulemiseen ei mene yli kuukautta. >:F Minulla on nyt peli-innostus huipussaan, mutta valitettavasti se on Rodriqueseja kohtaan melkein nollassa, mutta kyllä se tästä, kunhan perheeseen saadaan uusia jäseniä ja kunhan rakennan talon taas vaihteeksi uusiksi. :) Kommentteja saa laittaa ja tahtoisin hyvin mielelläni kuulla nimiehdotuksia tuleville vauvoille. (Sekä miesten että naisten nimiä saa ehdottaa - minulla ei tällä hetkellä ole oikein inspiraatiota näiden nimeämisjuttujen kanssa.)